Pitäisikö aloittaa kesäiseen tyyliin ”näin pääset bikinikuntoon” -vinkillä*. Tämä on omalla kohdalla havaittu toimivaksi ja hei, näinhän netissä toimitaan. Jos joku juttu toimii mulla, niin totta kai sitä kannattaa suositella kaikille muillekin.

Alkuvalmisteluna tarvitaan vähintään vuoden kestävä tauoton kiire, stressi, matkustelu, valtava väsymys sekä uupumus. Sitten jäädään ensimmäiselle kunnon kesälomalle vuosiin, nukutaan viikko, kun väsyttää niin paljon ja syödään vähintään kolme lämmintä ateriaa päivässä, kun on niin nälkä. Paino putoaa (tai normalisoituu), vaikka energiansaanti lisääntyy. Veikkaisin, että johtuu siitä, kun stressin sekoittama hormonitoiminta palautuu ennalleen. Ekan viikon jälkeen palataan normaaliin ruokamäärään, mutta nukutaan normaalia enemmän – koska miksi ei. Samalla aloitetaan urheilu, joka alkaa hiljalleen tuntua siltä kuin sen kuuluukin. Ja yhtäkkiä ollaan niin energisiä ja onnellisia omia itsejään, että vannotaan, että ei enää ikinä ajauduta tuollaiseen tilaan kuin tänä keväänä.

Luulin pitkään, että jaksan mitä tahansa. Vain heikot väsähtävät. Toisin kävi. Olisin ihanan kesän kunniaksi voinut kirjoittaa jostain huomattavasti kepeämmästäkin aiheesta. Mutta sitten tajusin, että tuskin olen asian kanssa yksin. Tälläkin hetkellä joku lukee yo-kirjoituksiin laudaturien kiilto silmissään ja samaan aikaan yrittää urheilla täysillä. Tai paiskii kesätöitä siten, ettei opiskelujen ja töiden välissä ole hetkeäkään taukoa – ja yrittää siinä sivussa urheilla niin paljon kuin mahdollista. Tai on juuri aloittanut uudet työt niin, ettei lomaa vielä ole kertynyt ollenkaan.  Kaikki edellä olevat ovat tuttuja tilanteita myös omalta kohdalta, mutta myös moni kaveri on kertonut viime aikoina olleensa burnoutin partaalla. Siksi tuntui tärkeältä kirjoittaa tämä teksti – jos joku tämän tekstin perusteella tajuaisi hidastaa ajoissa, tuntuisi se hyvältä.

Ihan pelkästä unesta olen kirjoittanut aiemminkin tekstin: Hyvä uni – parempi treeni.

Viime syksy meni jaksamisen rajoilla, kevät selvästi rajoja venyttäen. Keväällä tapahtui paljon mahtavia ja tärkeitä juttuja, mutta mitä niistä muistan? Tietokoneen näytön, loputtomat ajomatkat Vuokattiin, hotellien valkoiset lakanat ja seinät. Kaikki muu on hukkunut kiireen, stressin, väsymyksen ja huonon olon sekaan. Väitöskirja on kyllä edennyt kovaa vauhtia, valmennusjuttuja on riittänyt ja ne ovat olleet mielenkiintoisia ja haastavia sekä lisäksi asiantuntijapyyntöjä on tullut sieltä täältä. Kaikista näistä olen ollut onnellinen, kyse ei suinkaan ole siitä. Tekemistä on yhdelle ihmiselle ollut vain aivan liikaa. Ja kun kukaan ei ole ollut katsomassa perään, on ollut niin helppo todeta itselleen, että ”mä teen tän jutun vielä loppuun, mä sanon kyllä tuohonkin juttuun, kyllä mä tänkin ehdin tehdä”. Olisit sanonut ei, olisit vaan sulkenut valot ja mennyt ajoissa nukkumaan.

Ruokahalu muuttui oudoksi. Koko ajan väsytti ja särki päätä. Pienetkin haasteet tuntuivat mahdottomilta. Lihakset olivat jumissa. Urheilu ei ollut enää mukavaa. Palautuminen urheilusta kesti ikuisuuden. Hormonitoiminta sekosi. Itketti. Selkään sattui. Unohtelin asioita. Nukuin huonosti. Pidin liian vähän yhteyttä itselle tärkeisiin ihmisiin.

Miksi uskon, että myös stressaamiseen taipuva urheilija voisi jotain tästä jutusta hyötyä? Edellä mainituista syistä. Jo se, että stressi ja väsymys vaikuttavat selvästi esimerkiksi palautumiseen ja unen laatuun, on tärkeää pitää mielessä. Olisi tärkeää uskaltaa keventää esimerkiksi harjoittelua silloin, kun tietää, että muussa elämässä on kuormittavia asioita. Tai sitten pitäisi entistä tarkemmin kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, että lepää riittävästi ja saa kunnollista ravintoa. Ei pidä tuudittautua siihen, että kyllä tämä tästä, oon mä ennenkin jaksanut. Niin, olisitkohan jaksanut vieläkin paremmin, jos et olisi vaan painanut täysillä eteenpäin, vaan oikeasti miettinyt, mitä teet ja miten sen teet. On vaikea venyä onnistumisiin, jos mieli on täynnä kaikkea sellaista, mikä ei onnistumista tue parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi on käsittämättömän kurjaa, että esimerkiksi omassa lajissani Nuorten SM-kisat ja yo-kirjoitukset menevät päällekkäin – tällä kaudella myös ihan kirjaimellisesti. Yritä siitä sitten tehdä parhaasi – kummassakaan näistä.

Keväällä tuli hyvään saumaan matka Norjaan. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin kaksi tärkeistä ystävistäni asuu siellä. Heillä on välitön kyky havaita, jos kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Juttelu, oleilu ja urheilu heidän kanssaan auttoi kiireen keskellä näkemään, mikä oikeasti on tärkeää. Toisekseen osallistuin samalla reissulla Norjan hiihtoliiton ja FIS:n järjestämään kansainväliseen valmennusseminaariin. Kyseinen seminaari oli ehdottomasti rennoin ja hauskin valmentajien kouluttamiseen liittyvä tapahtuma, missä olen koskaan ollut. Väitän, että omille urheilijoilleni pidän treenejä melko rennolla otteella, mutta sekin on kaukana siitä, mitä Norjassa kyseisenä viikonloppuna koin. Suomalaisessa seminaarissa meidät olisi istutettu viikonlopuksi sisätilaan – Norjassa olimme luentosalissa koko kolmen päivän aikana yhteensä noin tunnin. Kaikki muu aika meni laskettelurinteeseen rakennetussa valtavassa hiihtomaassa tai hyvän ruoan ja juoman parissa uusiin ihmisiin ja hiihtokulttuureihin tutustuen. Mikä määrä keinoja, joilla opettaa hiihtoa rennosti ja hauskasti, miten paljon yhden viikonlopun aikana voikin nauraa. Päätin, että jatkossa treeneihin pitää vieläkin enemmän tuoda hauskoja elementtejä. Uskon, että tekisi hyvää monelle muullekin.

fis-basicskillsseminar-skeikampen-norway2018-461.jpg

Yhtenä pysäyttävänä hetkenä on myös jäänyt mieleen myös keväinen puhelu kaverin kanssa ja hänen kommenttinsa:

”Muista että sä et ole korvaamaton.”

Hetkinen. Eikö aina painoteta, että ”muista, että sä olet niin hieno ja upea ja korvaamaton”. Mutta että sä et olekaan korvaamaton. Miten niin? Ensin iski puolustusreaktio – kuka sen aineiston sitten kerää, kuka näpyttelee tulokset koneelle, kuka vetää treenit, kuka suunnittelee treeniohjelmat. Meni oikeastaan kesään saakka tajuta, että niin – mitä väliä? Kaikki tämä on vaan työtä ja urheilua. Ja jos joku näistä osa-alueista saa väsähtämään ihan totaalisesti, ei mistään tule mitään. Asiat tärkeysjärjestykseen, sopivan rento ote ja palautumisesta huolehtiminen toivottavasti jatkossa takaavat sen, että liiallista kuormitusta ei enää pääse syntymään.

Ja hymy. Kun se hyytyy, pitää viimeistään pysähtyä. Keväällä näin en tehnyt. Nyt kesällä onkin ollut mahtavaa huomata, kuinka iloiseksi ja onnellisiksi pienistä asioista voi tulla. Asiat ovat löytäneet tärkeysjärjestyksen. Elimistö on palautunut ja urheileminen on taas ihanaa.

Nyt loma alkaa olla loppusuoralla ja paluu töihin on edessä. Suomalaiseen tyyliin pitäisi varmaan alkaa synkistellä ja valittaa, että en halua mennä, koska kesä on nyt parhaimmillaan. Mutta oikeasti odotan jo paluuta töihin. Vaikka alkuun tuntui, etten osaa lomailla, vaan edelleen vastailin sähköposteihin, pääsin lopulta kunnon lomafiilikseen. Vaikka kuumuus on heikentänyt yöunen laatua, en aikoihin ole ollut niin pirteä ja palautunut kuin nyt. Hierojani sanoi, että se tuntuu lihaksissakin. Lupaan parhaani mukaan yrittää pitää tästä kiinni, vaikka jo etukäteen tiedän, että syksystä tulee vielä kiireisempi kuin keväästä… Mutta olenpahan ainakin henkisesti varautunut siihen, mitä on edessä ja toivottavasti osaan ottaa myös ilon irti loputtomista moottoritiepätkistä, hotellien seinistä, sekä kallisarvoisesta ajasta kotona – henkistä ja fyysistä palautumista unohtamatta.

*Vielä paluu alkuun: oikeastihan ravitsemustieteilijänä tiedän, ettei mitään bikinikuntovinkkejä anneta. Bikini-, uimapuku- tai uimahousukroppa löytyy jokaiselta, joka kyseisen vaatteen päälleen laittaa. Kun urheilija on terve, onnellinen ja kehittyy, ei painolla pitäisi olla mitään merkitystä. Se on hyvä myös näin rantakaudella muistaa.

No mitä muuta sitten kuuluu? Pelkkää hyvää 😊 Valmennusrintamalla näyttää hyvältä:

  • Osalla henkilökohtaisista valmennettavistani on ollut haastava kesä, mutta koko ajan mennään parempaan päin. Sairastelut alkavat olla takana päin. Pojat myös ovat selvästi paremmassa kunnossa kuin viime kaudella tähän aikaan.
  • Meidän nuorten ryhmän henki on niin korkealla ja treeneissä niin kivaa, että tuntui melkein vaikealta pitää pientä lomaa yhteistreeneistä kesän ajan. Mutta kohta jatketaan taas.
  • Pajulahden hiihdon yläkoululeirityksessä aloitti tänä vuonna yli tuplamäärä porukkaa viime kauteen verrattuna. Jotain ollaan siis tehty oikein, kun saatiin tuollainen määrä nuoria hiihtäjänalkuja leiritykseen mukaan.
  • Tulin valituksi Hiihtoliiton vuoden valmentajaksi toukokuussa. Ihan huikeaa! En ikinä olisi uskonut, että tällainen kunnia voisi osua omalle kohdalle

rebecan-juhlat.jpg

Työrintamalla näyttää myös hyvältä:

  • Väitöskirja etenee juuri siinä optimiaikataulussa, jonka itselleni olin etukäteen luonut – parasta on kuitenkin ollut se, kun on konkreettisesti päässyt juttelemaan urheilijoiden kanssa ja olemaan heidän apunaan. Se tuntuu tärkeämmältä kuin exceleiden pyörittäminen, vaikkakin jonkun sekin on tehtävä
  • Syksyllä on paljon muitakin kiinnostavia ravitsemukseen ja urheiluun liittyviä asiantuntijahommia tiedossa

Ja mitäs vielä. Lomailu on ollut ihanaa. Kesäkuun kohokohta oli totta kai Jukolan viesti. Venlojen helteessä kärsin nestehukasta/auringonpistoksesta ja tulin metsästä palellen ja oksennusta pidätellen. Jukolassa olikin aamuyöstä siksi miellyttävämpää juosta, vaikkakin energiavaje oli kova. Mutta kun nuori joukkueemme onnistui superhyvin, sai joukkueen ikäloppukin siitä hirveästi positiivista energiaa. Vaikka Jukolasta jää aina päälle hurja väsymys ja kotiin tulee valtava määrä mutaista (tänä vuonna pölyistä) pyykkiä, on Jukola-viikonlopussa silti sitä jotain, mitä on mahdotonta selittää niille, jotka paikalla eivät ole olleet.

Jukolan viesti

Heinäkuun kohokohta ajoittui viime viikonloppuun. Rakas ystäväni meni naimisiin. En koskaan aiemmin ole ollut häissä, jotka kestävät kolme päivää ja jotka pidetään ulkomailla. En myöskään ole ollut häissä, joissa 60 % vieraista on suunnistajia ja sen myötä tunnelma äärimmäisen rento ja hauska. En ole koskaan ennen leiponut hääkakkuja. En ole koskaan ennen istunut hääpöydässä hääparia vastapäätä, tai ollut paikalla juuri silloin, kun kyseinen hääpari on tavannut ihan ensimmäisen kerran. En ole koskaan ollut häissä, joissa olisin ollut niin onnellinen kuin viime viikonloppuna. Toivottavasti tuo ilo ja onni pysyy mielessä pitkälle syksyyn.

20180714_164430.jpg

Lämmintä kesän jatkoa! 😊