Reilu vuosi sitten olin pyörittänyt ajatusta blogin perustamisesta jo jonkin aikaa mielessä. Aiheen ja nimen valinta kuitenkin tuottivat vaikeuksia – vaihtoehtoja oli liikaa. Valinnat taisivat kuitenkin osua kohdilleen, sillä olen saanut melko tarkalleen vuosi sitten perustamastani blogista paljon hyvää palautetta. ”Oli muuten tosi hyvä se sun edellinen kirjoitus.” ”Tykkään sun tyylistä kirjoittaa.” ”Taidat pitää kirjoittamisesta.” ”Mä päätin soittaa sulle, koska oon lueskellut tota sun blogia…” Jopa nykyisiä ja tulevia työtehtäviä varten blogista on ollut hyötyä. Täytyy siis yrittää pysyä asialinjalla. Tuleva työnantaja, älä siis muodosta kuvaa minusta vain alla olevan tekstin perusteella! 😉 Blogi sai alkunsa siitä, että tuttavani tiesivät minun pitävän kirjoittamisesta ja ehdottivat, että voisin sillä tavoin toteuttaa itseäni ja jakaa tietoa myös muille. Ensimmäistä tekstiä kirjoittaessani ajattelin, että samapa tuo lukeeko juttuja perheeni ja kavereideni lisäksi kukaan muu. Siksi nyt tuntuukin tosi hienolta, että blogin juttuja on luettu ja jaettu paljon! Luulen siis, että niistä on ollut iloa muillekin ja aihevalinnatkin ovat ainakin pääasiassa osuneet kohdalleen. Itse kirjoittamisen ohella hauskinta on ollut seurata, minkälaiset jutut saavat paljon lukijoita, mistä maista niitä luetaan ja millä hakutermeillä blogiin päädytään. Toivottavasti ”pikkumattotesti”, ”rullahiihtorata helsinki” ja ”hiihtämään norjaan” termejä hakukoneisiin kirjoittaneet löysivät blogista jotain luettavaa. Se, joka päätyi blogiin termillä ”hääkuva maria heikkilä” joutui kyllä luultavasti pettymään 😀

Vaikka nyt tuntuu itsestään selvältä, että kirjoitan valmentamisesta, urheilusta ja ravitsemuksesta, oli blogille kuitenkin myös hyvinkin erilaisia vaihtoehtoisia teemoja, ainakin viisi kappaletta. En kuitenkaan usko, että näiden parista olisin jaksanut keksiä kirjoitettavaa kovin pitkäksi aikaa – toisin kuin nykyisistä aiheista.

20150905_163747Kaverini (etenkin ei-hiihtäjät 😀 ) olivat sitä mieltä, että minun pitäisi perustaa kakkublogi. ”Noi sun kakut on niin hienoja ja hyviä!” Tavallaan ajatus kiinnosti, mutta toisaalta ei. Netti on täynnä hyviä leivontablogeja, enkä olisi halunnut kilpailla niiden kanssa. Lisäksi viihdyn leivontahommissa melko kausiluontoisesti. Välillä teen kakkuja innoissani pari vuorokautta aamusta iltaan mitalikahveja tai muita juhlia varten ja sen jälkeen seuraa vaihe, jonka aikana en halua nähdäkään leivontavälineitä. Lupaan jatkossakin tehdä kakut sukulaisten ja hiihtäjien juhliin (tänä kesänä vielä ainakin yhdet rippijuhlat jäljellä ja hui, ensi kesänä hääkeikka Norjassa! 😀 ) ja ottaa parhaista yksilöistä kuvat vaikkapa instagramiin, mutta sen enempää ei niistä kuitenkaan irtoa juttua.

Yhtä kauas urheilumaailmasta olisi mennyt myös seuraava teema, joka todennäköisesti olisi vaatinut piiloutumista jonkun nimimerkin taakse – ihan kaikkea ei omalla nimellä kehtaa kirjoittaa. Myös tässä aihevalinnassa kaverini olivat taustalla: ”Perusta sinkkublogi – sulla jos kellä kyllä riittäis materiaalia käsittämättömistä treffeistä ja siitä, kuinka hyvällä tyypillä voi olla uskomattoman huono tuuri.” Myös tämän aiheen parista löytyy muilta sielunsiskoilta kuitenkin jo surkuhupaisia blogeja, joten annoin tämänkin olla ja jään elämään siinä olemattomassa toivonkipinässä, että ihmeitä tapahtuu myös tällä rintamalla ja tälle blogille olisi tullut loppu ennen aikojaan.

Lähempänä urheilumaailmaa olisi ollut seuraava aihe, johon myöskin löytyy valitettavan paljon materiaalia omasta takaa. Olisin voinut perustaa tapaturmablogin ja tarjota sillä myötätuntoa muille urheiluvammoista kärsiville. Nimittäin jos joku onnistuu telomaan itsensä, se olen minä! Selkäkivuista ja murtuneesta kädestä olen jauhanut jo riittämiin. Selälle en mitään voi, olkapäänmurtuman olisin toki voinut välttää, jos en olisi alamäessä onnistunut löytämään pikkukiveä, joka pysäytti suksien vauhdin totaalisesti ja aiheutti kuperkeikkaisen matkan, joka päättyi jonnekin Jämin latupohjien ulkopuolelle. Koska käsi ja selkä ovat pidempään jo olleet hyvinä, niin eiköhän polvessa ole tällä hetkellä pieni rusto/jännevamma, joka sai alkunsa Jukolassa, otti takapakkia Vuokatin leirillä ja närkästyi toden teolla vaellusreissulla Norjassa. Kuinkakohan monennen kerran suhteellisen lyhyen ajan sisällä olen juoksukiellossa ja särkylääkekuurilla…? Toivottavasti kipu kuitenkin menee niillä ohi, alkaa kyllästyttää jo jatkuva kipu jossain. Polvikipukin on kuitenkin aiheena suhteellisen tylsä ja tavallinen. Mutta kuinka moni esimerkiksi on saanut painavasta kuntopallosta päähänsä tai lävistänyt varpaansa vahingossa pyöränpinnalla juuri ennen muuttoa ulkomaille? Tai väistänyt pikkukoiraa polkupyörällä ja lentänyt voltilla ohjaustangon yli? Tai kävellyt ihan viattomasti aamulenkillä ja saanut pikkukoiran kiinni pohkeeseensa? Puhumattakaan siitä, että joutuisi oman urheilijansa kampittamaksi hiihtoladulla, minkä seurauksena polvi oli kipeä ja turvoksissa pitkän aikaa. Dramaattisin oli kuitenkin eräs vadelmanpoimintareissu pari vuotta sitten.

Normaali-ihminen kerää vadelmat ämpäriin, palaa kotiin, pakkaa marjat pakkaseen ja that’s it. Sitten on niitä, jotka saavat ämpärin täyteen ja ovat lähdössä jo kotiin, kun yhtäkkiä sattuu sairaasti pakaraan ja takareiteen. Seuraavan sekunnin aikana tämä ihminen kerää puolet marjoista uudelleen maasta ämpäriin, ymmärtää ympäröivän surinan tulevan ampiaisista ja juoksee sadan metrin ennätysajan keskellä metsää kumpparit jalassa. Ampiaiset kuitenkin ehtivät pistää parikymmentä kertaa, minkä seurauksena syntyy niin voimakas allerginen reaktio, että hengitys vaikeutuu. Kyypakkaus naamaan, henki pihisten päivystykseen ja suorinta reittiä tiputukseen. Automatkasta ei ole muuta muistikuvaa kuin järjetön kipu reisissä ja pakaroissa, mutta ensiavun aulasta muistan ikuisesti mummojen vihaiset katseet ”tuommoinen typykkä trikoot jalassa tulee ja ohittaa heidät jonossa, pyh!”. Valtavat kutiavat läntit jaloissa sekä korkea kuume muistuttivat ampiaista vielä pitkään, mutta täytyy sanoa, että kyseiset vadelmat maistuivat suhteellisen hyviltä seuraavana talvena aamupuurossa.

”Oisko mun parempi vaa pysyy himas, ettei nyt vaan sattuis mitään”

DSC_0149Näitähän riittää ja lisää tulee…tekevälle sattuu ja urheilija ei tervettä päivää näe. Kuitenkin toivon, että jossain vaiheessa aiheet olisivat loppuneet, eikä blogia tästäkään olisi kannattanut kirjoittaa. Joskin aiheiden vähentyessä aikuisajalta olisi lapsuudesta löytynyt monta tapaturmaa muillekin jaettavaksi. Jos aikuisiällä ”ampiaistapaturmasta” on riittänyt paljon juttua kerrottavaksi jälkikäteen, niin lapsuudestani ”lempitapaturmiksi” nousevat seuraavat. Seikkailunhalusta ja lievästä itsepäisyydestä johtuen naamassani on edelleen jäljellä tikkien arpia – kalliolle kiipeäminen ei ollutkaan ihan helppo homma. Eskarin valokuvat puolestaan paljastavat, kuinka juuri ennen valokuvauspäivää leikittiin kavereiden kanssa sokkoa pihalla sillä seurauksella, että törmäsin lampputolppaan. Äidin mielestä musta silmä ja prinsessamekko eivät näyttäneet kuvassa hyvältä yhdistelmältä.

Takaisin asiaan. Yksi vaihtoehtoinen aihe blogille oli myös pelkkä urheiluravitsemus tai pelkkä valmennus. Tällaisiakin blogeja ja muita tekstejä netistä kuitenkin jo löytyy, joten kiinnostavammalta tuntui yhdistää nämä molemmat. Ja sitä paitsi tällä kombinaatiolla on helpompi perustella esimerkiksi sitä, miksi tykkään puhua hiilihydraattien puolesta. Ne kun kulkevat käsi kädessä kestävyysurheilun kanssa.

Siinäpä vähän pohjaa siihen, miksi blogista tuli tällainen kuin tuli. Minulta on useampaankin kertaan kysytty, onko aiheiden keksiminen vaikeaa ja tuntuuko joskus siltä, että kirjoittaminen on pakkopullaa. Vastaus molempiin on ei. Yleensä aihe vaan putkahtaa jostain mieleen (tämän tekstin tapauksessa siihen riitti se, että tutkin blogin tilastoja, naureskelin omituisille hakutermeille (kaikki eivät julkaisukelpoisia) ja kuuntelin jo aiemmin mainittua Nikke Ankaran kappaletta ”Ettei nyt vaan sattuis mitään”). Syksyn osalta odotan jo sitä, että pääsisin kertomaan väitöstutkimukseeni liittyviä tuloksia – sitä, millaista suomalaisten kestävyysurheilijoiden ravitsemusosaaminen on. Paljon muitakin ravitsemukseen ja urheiluun liittyviä ideoita on myös jo hautumassa, joten pysy kuulolla!

Mainokset