Etsi

Maria Heikkilä

Kuukausi

marraskuu 2016

Syksy Rovaniemellä – urheilijan ja valmentajan ajatuksia Rebecan jaksovaihdosta

Lokakuussa kirjoitimme Rebecan kanssa siitä, miksi hän päätti lähteä lukiovaihtoon Rovaniemelle. Valmentajan ja varaäidin roolissa pääsin itsekin osallistumaan muutto- ja koulunaloituskuvioihin. Nyt lukion kakkosjakson koeviikko on ohi ja tuli aika palata Espooseen. Tässä jutussa pohdimme yhdessä sitä, millainen kokemus Ounasvaaran lukiovaihto oli Rebecalle. Myös valmentajalla on tässä sanansa sanottavana – tulihan Rovaniemellä käytyä vajaan parin kuukauden aikana peräti kolmesti.

Ensimmäinen reissuni ajoittui siihen, kun Rebecca lähti Rovaniemelle, toinen puolestaan marraskuun puoliväliin ja viimeinen marraskuun loppupuolelle, jolloin Rebecan kotiinpaluun aika koitti. Toisella ja kolmannella reissulla ehdin tehdä myös jatko-opintoihini liittyvää tutkimusta ja haastatella niin urheilijoita kuin valmentajiakin sekä pitää heille ravitsemukseen liittyviä luentoja. Paljon jäi kuitenkin myös aikaa Rebecan treenien seuraamiseen sekä omaan treenaamiseen – jälkimmäiseen ehkä jopa liikaakin 😀 Mutta eipä ole koskaan tullut hiihtokilometrejä näin paljon kasaan loka-marraskuussa, ei minulle eikä Rebecallekaan.

Isoimman yksittäisen plussan nostan lukiovaihdosta aamutreeneille, joita pidettiin kolmesti viikossa. Oli hienoa tietää, että silloinkin, kun en itse voinut olla treenejä seuraamassa, valmennus oli takuuvarmasti laadukasta ja harjoitukset monipuolisia. Kiitokset siis Jannelle! Olosuhteille puolestaan menee toinen plussa. Ensilumen latu oli Rovaniemellä alusta saakka todella hyvässä kunnossa ja niin pitkä, ettei siihen hetkessä edes ehtinyt kyllästyä. Vaikka Espoossakin käväisi yllätystalvi marraskuussa, sai Rebecca silti nauttia moninkertaisesti paremmista harjoitusolosuhteista Lapissa asuessaan.

Seuraavassa on Rebecan mietteitä siitä, miten vaihto meni ja millainen kokemus se kaikkiaan oli.

Ensimmäinen viikko meni Rovaniemellä tutustuen latu- sekä lenkkipohjiin. Aamutreenit olivat jotain aivan uutta minulle, koska en ole kotona urheilulukiossa. Pikkuhiljaa tähän rytmiin silti tottui ja oli ihanaa saada treenit jo tehtyä heti aamusta. Alkuaika koulussa oli hiukan vaikeaa, sillä suomenkieli ei ole varsinaisesti äidinkieleni. Lopulta koulukin alkoi sujumaan paremmin ja selviydyin kokeistakin kiitettävästi. Myös mahtava kouluruoka oli iso plussa ;).

Treenit kaiken kaikkiaan sujuivat todella hyvin, ja kuntoakin alkoi löytyä viimeisillä viikoilla tahmean lokakuun jälkeen (tosin reenitunteja tuli jonkin verran lokakuun puolella joka varmaan oli syy tähän… :D). Valmentaminen Rovaniemellä oli huippuluokkaa, ja porukkakin oli aivan huippu. Ensilumenlatukin oli aivan mahtavassa kunnossa koko sen ajan kun olin Rovaniemellä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta olen todellakin menossa Rovaniemelle uudestaan jaksovaihtoon ensi vuonna jos oma koulunkäynti sen vaan sallii!

Kauden toinen Suomen Cup hiihdettiin Rebecan toiseksi viimeisellä Rovaniemen viikolla. Kokonaisuudessaan Suomen Cupista jäi huomattavasti parempi maku kuin Vuokatin cup-avauksesta. Vaikka karvaita pettymyksiä mahtui sekä omien urheilijoideni kuin kavereideni suorituksiin, oli viikonlopussa myös paljon positiivista. Eteenpäin on menty jo lyhyessä ajassa. Jos Rebecan suoritusvarmuus kasvaa tätä tahtia sprinteissä, aletaan kohta jo hätyytellä jatkopaikkoja myös erissä.

Rovaniemen reissun jälkeen vedettiin pari päivää henkeä etelässä, mutta eilen jo lähdettiin EHS:n lumileirille Saariselälle. Pakkasta lukuun ottamatta täällä kyllä kelpaa hiihtäjän hiihdellä. Tai no, toiset saavat nauttia Saariselän hangista koko viikon ajan, toiset puolestaan lähtevät kesken viikon valmentajakurssille – minnekäs muuallekaan kuin Rovaniemelle. 😀

Kun urheilijoiden ravitsemuksesta tuli sydämen asia

Viimeisen parin viikon aikana iso joukko nuoria hiihtäjiä valmentajineen on päässyt näkemään, mikä muu kuin hiihtovalmennus tällä hetkellä täyttää kalenteriani ja miksi esimerkiksi marraskuun aikana matkustan useamman kerran mm. Vuokattiin, Rovaniemelle ja Tampereelle. Koska asia on juuri nyt niin ajankohtainen ja tärkeä, päätin kirjoittaa siitä kokonaisen blogitekstin.

Kun reilu vuosi sitten aloin suunnitella jatko-opintojani, kovinkaan moni ei pitänyt tutkimusaihetta erityisen tärkeänä. Minä ja ohjaajani kuitenkin tiesimme, että kentällä on huutava pula hyvästä ravitsemusvalmennuksesta. Viimeistään syksyn aikana koko lähipiirini on vakuuttunut aiheen tärkeydestä, eikä esimerkiksi pikkuvelikään enää totea, että ”susta piti tulla tuotekehittäjä ja sun piti päästä tekemään kaikkea jännää, mutta vaihdoitkin sitten tommoselle humanistialalle”. Nykyään velikin on ihan vaikuttunut siitä, että ravitsemuksen ja urheilijoiden kanssa voi tehdä kaikkea jännää ja että liian harva urheilija ymmärtää, miksi ei ole se ja sama, mitä syö.

Mitäkö sitten jatko-opinnoissani tutkin? Tavoitteenani on selvittää, minkälaista suomalaisten nuorten kestävyysurheilijoiden ja heidän valmentajiensa ravitsemusosaaminen on. Tähän käytetään kyselylomaketta, joka on tämän vuoden aikana luotu ja validoitu yhdessä muiden urheiluravitsemuksen ammattilaisten kanssa. Tavoitteena on, että lomakkeen täyttäisi vähintään 400 nuorta urheilijaa, jotta tuloksia voitaisiin pitää luotettavina. Tällä hetkellä vastauksia on jo yli 100 – tästä iso kiitos Vuokatti-Ruka Urheiluakatemialle, hiihdon Habita-ryhmille ja ampumahiihtäjille. Marraskuun aikana myös monet muut hiihtäjät, ampumahiihtäjät ja suunnistajat pääsevät täyttämään lomakkeen. Pyöräilijät ja yleisurheilijat ovat vuorossa vähän myöhemmin. Kyselystä saatuja tuloksia käytetään pohjana tutkimuksen myöhemmissä vaiheissa, joissa on tarkoitus käytännössä etsiä nykyaikaisia ratkaisuja, joilla voitaisiin parantaa urheilijoiden ravitsemusvalmennusta. Näiden lisäksi tarkoituksenani on tutkia syömishäiriöitä suomalaisessa urheilussa.

Miksi aihe on tärkeä? Suomalaisessa valmennusjärjestelmässä ravitsemusvalmennus on perinteisesti ollut vähäistä. Monissa muissa maissa niin valmennuskoulutuksissa kuin urheilijoiden valmennuksessa ravitsemuksella on huomattavasti suurempi rooli. Suomessakin on kuitenkin nähty, että tälle olisi tarvetta – moni urheilija ja valmentaja ei yksinkertaisesti tiedä, mitä ja miten urheilijan kuuluisi syödä. Valitettavasti urheilija antaa tällä tasoitusta muille, sillä monipuolisen ravinnon kuuluisi olla urheilijalla yhtä tärkeää kuin harjoittelun ja levon. Jos jokin näistä osa-alueista on pielessä, urheilijan kehittyminen kärsii ja esimerkiksi palautuminen hidastuu. Tämä on myös ensimmäinen tutkimus, jossa tutkitaan ravitsemukseen kohdistuvia asenteita, osaamista ja kiinnostusta suomalaisilla kestävyysurheilijoilla.

Ravitsemusasioista voi olla vaikea saada puolueetonta tietoa ja ravitsemusvalmennusta tarjoavat hyvin erilaiset tahot. Siksi olisikin tärkeää, että urheilijat ja valmentajat ymmärtäisivät, kenen tietoon luottaa ja kenen ei. Esimerkiksi lisäravinteita myyvät yritykset lähtevät usein mielellään sponsoroimaan urheiluseuroja (tällaiseen keskusteluun osallistuin itsekin eilen ravitsemustiedekollegoideni kanssa – yhteistyösopimusta ei syntynyt).  Monet näistä tuotteista ovat harvoin millään tavalla tarpeellisia urheilijan ruokavaliossa ja siksi suututtaakin, kun taitavat puhujat näin yrittävät väittää. Totta kai on myös lisäravinteita, joiden käyttäminen kestävyysurheilussa voi olla perusteltua (mm. urheilujuomat ja energiageelit), mutta valtaosa esimerkiksi vitamiini- ja kivennäisainelisistä menee pelkästään höpöhöpö-kategoriaan. Tätä pyrin urheilijoillekin painottamaan. Kyseisten firmojen edustajat tyypillisesti myös tarjoavat urheilijoille ravitsemusvalmennusta ja varmasti moni muukin alan ”asiantuntija” näin tekee. Lähtökohtana on kaupallinen intressi, ei niinkään urheilijan terveys. Tämä harmittaa ja turhauttaa minua.

Urheilupiireissä tutkimukseni on otettu ilolla vastaan. Kaikki valmentajat, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat olleet sitä mieltä, että aihe on äärimmäisen tärkeä ja että siihen on puututtu liian vähän. Kun olen käynyt teettämässä kyselyä leirien yhteydessä, olen samalla pitänyt urheilijoille luentoja ravitsemukseen liittyen. Luentojen jälkeen esille nousseiden kysymysten jälkeen ajatus siitä, että urheilijat eivät tiedä, mitä syödä ja keneltä pyytää apua, on vain vahvistunut. Siksi on ollut hyvin palkitsevaa päästä auttamaan urheilijoita konkreettisella tasolla.

Koska 16 – 20-vuotiaiden kestävyysurheilijoiden määrä Suomessa on rajallinen, on jokainen saamani vastaus tärkeä. Siksi tutkimusta saa mainostaa ja minuun saa mielellään ottaa yhteyttä, jos aihepiiri kiinnostaa. Myös tutkimuksen myöhempiin vaiheisiin tarvitsen vapaaehtoisia. Tämän lisäksi vinkit mahdollisista yhteistyökumppaneista olisivat minulle hyvin tärkeitä, jotta tutkimuksen saa kunnialla vietyä läpi.

mariaelisa.heikkila(at)gmail.com

Hiihtokauden avaus Leppävirralla ja Vuokatissa

Kesäkuun Norjan leirin jälkeen sukset olivat saaneet odotella varastossa jo aivan liian kauan, mutta viimeisen parin viikon aikana sisä- ja ulkohiihtokausi pyörähtivät viimeinkin kunnolla käyntiin. Hiihtoputkeen ei ole ollut suurta hinkua, joten sen takia sinnekin tuli mentyä ”vasta” lokakuun puolivälin jälkeen. Ulkolumia puolestaan olen odotellut käytännössä siitä saakka kun edellistalven lumet sulivat pois.

EHS:lla on ollut syysleirejä Leppävirralla jo vuosikausia. Joka vuosi hiihtoa odottaa yhtä suurella innolla, vaikka vuosien kokemuksella jo tietää, että putkessa hiihtäminen ei ole mitään suurinta herkkua. Mutta onneksi sillä saa kuitenkin lihaksiston jo totutettua hiihtoon, jotta oikeilla lumilla pääseekin sitten jo kunnolla hiihdon makuun. Leiri vietiin läpi tutulla, hyväksi todetulla kaavalla. Suurimmassa osassa treenejä keskityttiin PK-hiihtoon, jota höystettiin nopeus-, VK-, voima- ja tekniikkaosioilla. Tekniikkakuvaukset jätettiin kokonaan pois, koska niillä saa putkessa aikaan vain kaaoksen (vinkki muillekin isoille seuroille…). Tekniikkaa ehtii myös hyvin kuvata lumileirien aikana, syksyllä nuorille tärkeintä on saada hiihto sujuvaksi ja päästä eroon rullahiihdon mahdollisesti aiheuttamista tekniikkaongelmista (mm. liian löysä potku perinteisessä). Leirin kova MK-treeni tehtiin sauvarinteessä, sillä sitä ei olisi mielekästä tehdä tupaten täydessä hiihtoputkessa, eikä muutenkaan vielä suksilla näin aikaisessa vaiheessa kautta.

Nuorten osalta leiri oli onnistunut. Laadukkaita ja monipuolisia treenejä tuli paljon ja niissä oli aistittavissa hyvää tekemisen meininkiä. Porttikieltoja kylpylään tuli myös huomattavasti edellisvuosia vähemmän, onkohan jotain kasvamista pikkuhiljaa tapahtunut? Omalta osaltani leiristä muistuttavat edelleen valtavat mustelmat polvissa – onneksi mekko- ja shortsikelejä ei hetkeen ole tiedossa. Yksi leiriläisistä otti ylämäessä vähän turhan läheistä kontaktia suksiini ja seurauksena oli kaatuminen jäiseen mäkeen. Leirillä mukana ollut lääkäri totesi turvotuksen ja kivun perusteella, että pahimmillaan polvesta meni eturistiside poikki. Jalkalenkit ja vapaan hiihto jäivät sitten kokonaan väliin, mutta perinteistä polvi onneksi kesti. Hyvä niin, sillä pää ei olisi kestänyt sitä, että muut pääsevät treenaamaan ja minä en.

Leppävirran leirin jälkeen kävin käännähtämässä kotona ennen Vuokatin reissua. Vuokattiin lähdin sekä huvin että hyödyn vuoksi. Tällä hetkellä jatko-opintojeni tutkimusvaihe on edennyt pisteeseen, jossa kerään urheilijoilta ja valmentajilta kyselytutkimuksella tietoja heidän ravitsemusosaamisestaan. Koska Vuokatissa oli suuri määrä nuoria urheilijoita paikalla, otti tutkimus reissun aikana ison harppauksen eteenpäin. Kaikin puolin antoisan ja onnistuneen reissun alkuosan olin Habitaleirien mukana, viikonlopun kisaturistina Suomen Cupissa ja loppuosan luennoimassa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian urheilijoille. Marraskuu tulee noudattamaan kaiken kaikkiaan hyvin samanlaista kaavaa – Vuokattiin on tulossa lisää tutkimusmatkoja, samoin ainakin Rovaniemelle ja mahdollisesti muuallekin. On ihan loistavaa päästä työmatkoille näihin paikkoihin, sillä samalla pääsee nauttimaan muiden hiihtoihmisten seurasta sekä hiihdosta ulkoladuilla.

Suomen Cup meni valmennettavieni osalta vaihtelevasti. Viikonloppuun mahtui paljon onnistumisia, mutta myös mm. sairastelun aiheuttamia epäonnistumisia. Kokonaisuudessaan seura onnistui jo ensimmäisen Suomen Cup -viikonlopun aikana hankkimaan enemmän cup-pisteitä kuin koko viime kaudella yhteensä. Ei hullumpi saavutus! Tästä on hyvä jatkaa kisakautta Rovaniemellä marraskuun puolivälin jälkeen. Kisakauden alku merkitsee valmentajallekin sitä, että tästä eteenpäin lähes kaikki talven viikonloput on ohjelmoitu täyteen. Mutta eipä se mitään, kisoissa ja reissussa on hyvä olla.

PS. Hiihtokausi toi mukanaan myös suksien voitelun. Voisipa aina valita suksien voiteluun kesäkuiset kelit ja Norjan maisemat. Autotallin seinissä ei samaa fiilistä oikein ole…

dsc_1055

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑